torstai 28. maaliskuuta 2019

Hanke päättynyt - kiitokset kaikille osallistujille ja tukijoille!


Maestron ja Fiktion Kiertävä tanssikoulu! pyöri maaliskuusta 2018 helmikuun loppuun 2019 Turun seudulla Leader Varsin Hyvä:n toiminta-alueella. Hankeyhdistyksenä toimi Kirjan talo Turusta.
Hanke työllisti tekijät puolipäiväisesti vuoden ajaksi.

Kiertävä tanssikoulu! onnistui tavoitteissaan - tietämys suomalaiseen kansantansseihin ja suomalaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvistä asioista lisääntyi lasten ja myös aikuisten osalta. Sekä lasten että senioreille tarkoitetut esitykset koettiin viihdyttäviksi ja musiikillisesti antoisaksi.

Kiertävä tanssikoulu! -hanke päättyi Liedon srk-talolle, jossa oli mukana kaikenikäisiä ihmisiä. Allaolevassa kuvassa mennään kalevalaista ketjutanssia Maestro Markuksen johdolla.
[valokuva: Elina Jasu]


Numeroiden valossa lasten esityksiä toteuttiin päiväkodeissa ja kouluissa 120, ja näissä oli mukana 5719 osallistujaa.
Seniorien palvelutaloihin ja vastaaviin tehtiin tämän hankkeen puitteissa 27 musiikillista vierailua, ja näissä oli mukana yleisöä 817. Tämänkaltaisille virkistäville esityksille on kasvavasti tarvetta - tämä viesti kuultiin useammastakin paikasta. Omalta osaltamme pyrimme jatkossa tekemään myös vastaavanlaisia juonnettuja soitto- ja laulutuokioita senioreille - ovat antoisia myös tekijöille.

Yhteislukemana esityksiä yhteensä 147 ja näissä 6536 osallistujaa. Tavoitteet ylittyivät myös näiltä osin.

Suuret kiitokset vielä tämän hankkeen sponsoreille – teidän tukenne ansiosta asiat toteutuivat.


Kohti keskiaikaa
Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt taidepuolen apurahaa seuraavalle kiertue-esitykselle, joka on Maestro ja Fiktio Keskiajalla! Samalla konseptilla jaetaan – tosiasiatietoa ja fiktiota viihdyttävästi sekoitettuna. Nyt tehdään musiikillinen sukellus keski-ajan soittimiin, musiikkeihin sekä tansseihin.  Tuo aikakausi tarjoaa myös erinomaisen paljon tarina-aineistoa. Esitykset alkavat syksyllä 2019 ja Turun seutu on luonnollisesti tässäkin yhtenä keskeisenä tekijänä.


Kirjasta otettu toinen painos
Joulukuussa 2018 ilmestyi ensimmäinen lasten kuvakirja: Maestro Markus ja Fiktio Fakta Kansanmusiikin kyydissä! Teoksen erinomaisen taitavana kuvittajana toimi Elina Jasu ja julkaisijana Puukenkki Kustannus.
Kirjasta on menossa jo toinen painos, ja sen sisältö laajenee eri tavoin tällä sivustolla: maestrojafiktio.com




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti