torstai 28. maaliskuuta 2019

Hanke päättynyt - kiitokset kaikille osallistujille ja tukijoille!


Maestron ja Fiktion Kiertävä tanssikoulu! pyöri maaliskuusta 2018 helmikuun loppuun 2019 Turun seudulla Leader Varsin Hyvä:n toiminta-alueella. Hankeyhdistyksenä toimi Kirjan talo Turusta.
Hanke työllisti tekijät puolipäiväisesti vuoden ajaksi.

Kiertävä tanssikoulu! onnistui tavoitteissaan - tietämys suomalaiseen kansantansseihin ja suomalaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvistä asioista lisääntyi lasten ja myös aikuisten osalta. Sekä lasten että senioreille tarkoitetut esitykset koettiin viihdyttäviksi ja musiikillisesti antoisaksi.

Kiertävä tanssikoulu! -hanke päättyi Liedon srk-talolle, jossa oli mukana kaikenikäisiä ihmisiä. Allaolevassa kuvassa mennään kalevalaista ketjutanssia Maestro Markuksen johdolla.
[valokuva: Elina Jasu]


Numeroiden valossa lasten esityksiä toteuttiin päiväkodeissa ja kouluissa 120, ja näissä oli mukana 5719 osallistujaa.
Seniorien palvelutaloihin ja vastaaviin tehtiin tämän hankkeen puitteissa 27 musiikillista vierailua, ja näissä oli mukana yleisöä 817. Tämänkaltaisille virkistäville esityksille on kasvavasti tarvetta - tämä viesti kuultiin useammastakin paikasta. Omalta osaltamme pyrimme jatkossa tekemään myös vastaavanlaisia juonnettuja soitto- ja laulutuokioita senioreille - ovat antoisia myös tekijöille.

Yhteislukemana esityksiä yhteensä 147 ja näissä 6536 osallistujaa. Tavoitteet ylittyivät myös näiltä osin.

Suuret kiitokset vielä tämän hankkeen sponsoreille – teidän tukenne ansiosta asiat toteutuivat.


Kohti keskiaikaa
Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt taidepuolen apurahaa seuraavalle kiertue-esitykselle, joka on Maestro ja Fiktio Keskiajalla! Samalla konseptilla jaetaan – tosiasiatietoa ja fiktiota viihdyttävästi sekoitettuna. Nyt tehdään musiikillinen sukellus keski-ajan soittimiin, musiikkeihin sekä tansseihin.  Tuo aikakausi tarjoaa myös erinomaisen paljon tarina-aineistoa. Esitykset alkavat syksyllä 2019 ja Turun seutu on luonnollisesti tässäkin yhtenä keskeisenä tekijänä.


Kirjasta otettu toinen painos
Joulukuussa 2018 ilmestyi ensimmäinen lasten kuvakirja: Maestro Markus ja Fiktio Fakta Kansanmusiikin kyydissä! Teoksen erinomaisen taitavana kuvittajana toimi Elina Jasu ja julkaisijana Puukenkki Kustannus.
Kirjasta on menossa jo toinen painos, ja sen sisältö laajenee eri tavoin tällä sivustolla: maestrojafiktio.com




keskiviikko 12. joulukuuta 2018


Maestro Markus ja Fiktio Fakta Kansanmusiikin kyydissä! -lasten kuvakirjan avajaiset on pidetty, ja kirjojen tie on nyt maailmalle lukijoiden käsiin.

Tilausvaihtoehdot ja lisämateriaalit - videot soittimista ja Puuhanurkan tehtävät lapsille löytyvät osoitteesta: www.maestrojafiktio.com

Hinta 20€ (postimaksu 4€).
Hankittavissa myös kirjan kuvittajan Elina Jasun Mantelinan verkkokaupasta.

Kirjaa on luonnollisesti saatavissa valtakunnallisesti kauppohin ja kirjastoihin, ja ainakin seuraavista löytyy jo nyt: Laitilan Kirjakauppa, Turussa Pieni Kirjapuoti ja Q-Kirjakauppa Lieto.


11.12.2018 Laitilan Sanomissa Eija Eskola-Burin juttu avajaisista.

tiistai 4. joulukuuta 2018

Maestron ja Fiktion ensimmäinen kuvakirja on ilmestynyt!


Maestro ja Fiktio ihastelemassa ja ihmettelemässä heistä tehtyä kuvakirjaa.
 
Maestro Markus ja Fiktio Fakta Kansanmusiikin kyydissä! lasten kuvakirjan taidokkaan kuvituksen on piirtänyt Elina Jasu. Kirjasta löytyy hauskoja yksityiskohtia ja paljon eläinhahmoja.
Graafisesta suunnittelusta ja taitosta on vastannut Jari Nieminen. Sivuja on 40.




Uudella sivustolta www.maestrojafiktio.com kuvakirjalle avautuu lisämateriaalia: videoita kirjassa esiintyvistä soittimista ja lauluista, Maestro ja Fiktio "livenä" sekä Elinan Puuhanurkkaan piirtämiä tehtäviä ja värityskuvia. 


Kirjan vauhdikas tarina ja mielikuvitukselliset tapahtumat on sijoitettu todelliseen museoympäristöön, Kauppilan umpipihalle Laitilaan.


Kirjan hinta on 20€ + (postimaksu 4€)
maestrojafiktio (a) gmail.com
Kirjan voi tilata myös Mantelinan verkkokaupasta



torstai 8. marraskuuta 2018

Kolumni kiertueen tunnelmista

Hankkeessa tohtori Fiktio Faktana sättäävä Marko Laihinen kirjoitti kiertueesta kolumnin Laitilan Sanomiin 9.11.2018.

Se on luettavissa myös tämän linkin kautta.

Esityksiä myös senioreille


Maestron ja Fiktion Kiertävä tanssikoulu! -hankkeeseen kuuluu myös senioreille sekä vanhusten palvelutaloihin ja vanhainkoteihin tehtävät esitysvierailut.
Mukaan lukeutuvat sekä kunnalliset että yksityiset hoitopaikat, jotka kuuluvat Leader Varsin Hyvä:n toiminta-alueeseen.

Vanhuksille tuoduissa esityksissä keskeisenä sisältönä on myöskin suomalainen tanssikulttuuri, jonka tiimoilta kerrotaan kiintoisia historiatietoja, soitetaan, lauletaan sekä jaetaan nousevia muistoja muillekin.
Mukana olevista soittimista kerrotaan myös pieniä historiatarinoita - esimerkiksi, miksi Itä-Suomessa suuresti arvostettua harmonikkaa Länsi-Suomessa on kutsuttu pirunkeuhkoiksi ja synnin kruttupeliksi.

Näihin vierailuihin on jo suunnitteluvaiheessa sijoitettu mukaan erilaista joustavuutta, että voidaan ottaa huomioon tuokioon osallistuvien vointi ja jaksaminen.
Olemme saaneet myös hoitajia pyörähtelemään, että olemme voineet oikeasti näyttää, että miten sitä aikanaan hyvin suosittua rinkitanssia on ennen menty.

Liedon Attendossa 7.11.2018
 
Olemme saaneet kuulla aikalaisilta tarinoita, miten mm. sota-aikana oli jossain salaiset nurkkatanssit hajoitettu, mutta kohta ne olikin järjestetty sotapoliisien luona, ja siitä oli lopulta syntynyt aikamoinen soppa paikallisten kesken.
Tai miten tuntemattomana esiintynyt harmonikkamestari Vili Vesterinen oli soittanut junassa Säkkijärven polkkaa haitari sylissä väärinpäin. Omista häävalsseista on ollut myös puhetta.

Tämän vuoden kaikki keikat alkaa olla jo sovitut, mutta hankkeemme jatkuu helmikuun loppuun 2019. Näitä seniorivierailuja voi tiedustella täältä.


Tuure Aran vuonna 1929 levyttämä valssi Emma on osoittautunut suosituksi yhteislauluksi, jonka sanat ovat edelleen hyvin muistissa. Kyseinen aikansa "hittibiisi" on liittynyt jutusteluihin, joissa on muisteltu gramofonien ja savikiekkolevyen aikaa.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Turun Sanomissa juttu


Tässä 19.9.2018 ilmestyneessä Annina Karhun tekemässä jutussa siitä mistä kaikki aikanaan alkoi, mitkä ovat konseptimme keskeiset pointit ja vähän siinä jo tulevaisuuden uusia kuvioitakin raotellaan.

Jos on yksityinen tai kunnallinen päiväkoti, palvelutalo, kirjasto tahi vastaava toimipiste ja se kuuluu Turun seudulla Leader Varsin Hyvä:n toiminta-alueelle, on mahdollista tilata maksutta Maestron ja Fiktion Kiertävä tanssikoulu! vierailulle. Lisätiedot täältä.

 

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Syyslukukaudet alkavat, tilaa maksuton esitys

 
Maestron ja Fiktion Kiertävä tanssikoulu! on kerännyt kimpsunsa ja on valmiina aloittamaan kiertueensa Turun seudulla.



Kiertävä tanssikoulu! on Turun Kirjan talo – Bokens hus ry:n hanke, jossa rahoittajana toimii yksityisten sponsorien lisäksi Maaseudun kehittämisyhdistys Leader Varsin Hyvä.
Koska kyseessä on yleishyödyllinen toiminta, hankealueeseen kuuluvat yksityiset ja julkiset toimijat voivat tilata esityksen luokseen maksutta.

Mukaan kuuluvat kunnat ovat Masku, Nousiainen, Paimio, Rusko, Sauvo ja Taivassalo sekä seuraavista kaupungeista erikseen nimetyt alueet: Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio ja Turku.

 

Hanke jatkuu Turun seudulla helmikuun loppuun 2019.

Kiertävä tanssikoulu! pitää sisällään monipuolisesti osallistavan esityksen lapsille (max. 50 henkilöä/esitys) sekä räätälöitävän esitysmuodon senioreille sekä erityisryhmille. 3–6 -luokkalaisille on tarjolla myös työpajavaihtoehto.

Tarkemmat tiedot näistä löydät tuolta kiertueblogin yläpalkista.

Lisätiedot ja esitysten sopiminen:
maestrojafiktio [a] gmail.com tai Markus Rantanen 0400-458 776
Marko Laihinen 045 877 8181 markohjlaihinen [a] gmail.com

Suuret kiitokset yksityisille sponsoreillemme, heidän rahallisen tuen myötä tämä hanke on toteutunut.